Ranskan lukot aukeamassa

Viime viikkoina veljesten välisissä leikeissä on alkanut vilahdella hyvää vauhtia ranskankielisiä lauseita. Numeroita ja yksittäisiä sanoja on tapailtu jo pidemmän aikaa.

Tu t’appeles comment? Sitten sun pitää sanoa sun nimi, kuuluu yläpedistä isomman ohjeet iltasatujen jälkeen.

Alapunkka ei ohjeita tarvitse, vaan vastaa muina miehinä: Je suis Miki.

Koulun pihassa Miki huutaa Samuelille: Regarde, Emmy est là-bas. Qui est le loup?

Cours pas, älä juokse, jatkaa tomera nelivuotias viestejään koulun pihassa vähän joka suuntaan. Kyllä ne sanat ja lauseet sieltä alkavat tulla. Varsinkin tällä pienemmällä papupadalla. Vanhempi, varautuneempi täydellisyydentavoittelija ei vielä tohdi saattaa sanoja ulos. Silti tämä kuusivuotias hämmästyttää sanavalikoimansa laajuudella, vaikka sanat eivät vielä järjestykään moniksikaan ääneen sanotuiksi lauseiksi. Lauseen oikeellisuudesta pitää olla absoluuttisen varma, se on tullut selväksi, ennen kuin se ilmoille pääsee. Ehkä 5-vuotias oppii kieltä nopeammin kuin 6,5-vuotias?

Miki järjesti tomerana kaverisynttäreitään. Hän aikoi leikkiä ranskaa puhuvien kavereiden kanssa ja Pepe huolehtikoon suomea puhuvista kavereista. Mikikin on tainnut huomata, että Pepe ei vielä paljon ranskaksi huuteli.

Synttäreille kokoontui kuusi ranskalaista ja kuusi suomalaista kaveria. Joka muuten osoittautui vaikeasti hallittavaksi kokonaisuudeksi, kun milloin mihinkin kieliryhmään ei saanut kontaktia ja heidän huomiotaan. Täyttä villiä kolme tuntia.